En pysty rauhoittumaan, kun lapseni on tuskissaan – MAF:n kone tuo toivon vakavasti sairaille Tansaniassa

Viimeisimmät uutiset

Malambon alue Tansaniassa on harvaan asuttua syrjäseutua, jonka väestö koostuu pääosin Maasaiheimoon kuuluvista paimentolaisista. Maasait asuvat savimajoissa ja hoitavat karjaansa perinteiseen tapaan.
Sairastapauksissa Malambon asukkaat hakeutuvat paikalliselle klinikalle, jossa voidaan hoitaa yleisimpiä
sairauksia. Vakavammin sairaiden on kuitenkin päästävä sairaalaan Arushaan, jonne on kahdeksan tunnin
ajomatka huonokuntoisia teitä pitkin. Sadekaudella tiet voivat muuttua kulkukelvottomiksi.

Pitkien etäisyyksien ja huonojen tieyhteyksien vuoksi MAF lentää Malambossa sairaankuljetuslentoja. Tänä
vuonna MAF sai Tansanian työalueelle entistä suuremman Cessna Caravan -lentokoneen, jonka ansiosta
yhdellä lennolla voidaan auttaa jopa kymmentä potilasta. Tällä kertaa Caravanin kyydissä Malambosta Arushaan lensi hengitysvaikeuksista kärsivä kymmenkuinen Ikonet-niminen poikavauva äitinsä kanssa.

– Hänen nenänsä alkoi turvota ensin hieman, mutta tilanne muuttuu yhä pahemmaksi. Hän kärsii kivuista,
kyyneleet vierivät jatkuvasti. Olen niin huolissani. En tiedä, mitä on edessä – haluan vain, että hän paranee. En pysty rauhoittumaan, kun lapseni on tuskissaan, Ikonetin äiti Nadutari Moses kertoo. 

Samalla lennolla sairaalaan pääsi myös kaksiviikkoinen Lemomo-vauva, jolla oli syntyessään kampurajalat.

– Etsin klinikalta apua hänen tilaansa. En olisi voinut tehdä asialle enempää, jos emme olisi saaneet tätä
mahdollisuutta päästä Arushaan. Olen toiveikas, että lapseni voi vielä kävellä kuten muutkin lapset, Lemomon äiti Juliana Natengai sanoo.

Ikonet ja Lemomo mukaan lukien, samalla lennolla sairaalaan pääsi yhteensä kahdeksan potilasta sekä kolme saattajaa. Lento oli merkittävä myös koneen Malambosta Arushaan lentäneelle suomalaispilotti Peter Griffinille.
– Kyydissämme lensi nyt enemmän potilaita kuin olen koskaan aiemmin lentänyt. Caravan -lentokone
mahdollistaa sen, Peter toteaa. – Suurin kutsumukseni on lentää sairaankuljetuslentoja. Se on merkityksellistä, ja Malambon kansa on aina sydämelläni.

Piditkö tästä artikkelista? Jaa se ystävällesi.

Uusimmat artikkelit
  • Kaikki uutiset
  • Apua
  • Katastrofiapu
  • Sairaslennot
  • Tapahtumat
  • Terveyttä
  • Toivoa
  • Uutisia maailmalta
  • Uutisia Suomesta
Kaikki uutiset
  • Kaikki uutiset
  • Apua
  • Katastrofiapu
  • Sairaslennot
  • Tapahtumat
  • Terveyttä
  • Toivoa
  • Uutisia maailmalta
  • Uutisia Suomesta
MAF:n järjestämät rauhan ja sovinnon työpajat auttavat eteläsudanilaisia rauhan tielle
Etelä-Sudanissa vuosina 2013–2018 käyty sisällissota aiheutti syviä haavoja, joiden anteeksiantaminen voi olla hyvin vaikeaa. Koston ...
Lue lisää
Kenttämessu ja Peltilintu-leirin päätösjuhla lauantaina 26.7.2025 klo 12.00
MAF Suomen nuorten ilmailuleiri Mikkelin lentokentällä päättyy kenttämessuun, joka on myös fly in ja drive ...
Lue lisää
Vuosien häpeästä iloon ja vapauteen – MAF:n lennot auttavat synnytysvaurioista kärsiviä
Madagaskarilla, Toamasinan yliopistollisen sairaalan Fistula Care -keskuksessa, juhlitaan Viavy Mevaa – juhlaa sen kunniaksi, että ...
Lue lisää
Iisakki Saari kotimaanjaksolla kesällä 2025
Etelä-Sudanissa palveleva lähetyslentäjä Iisakki Saari on tavattavissa kesällä 2025 seuraavissa tapahtumissa:
Lue lisää
Konflikti katkaisi terveyspalvelut Etelä-Sudanin Tamburassa – MAF vie avun perille lentoteitse
Rachael on joutunut pakenemaan Etelä-Sudanin taisteluja yhdeksän lapsensa kanssa. He asuvat tällä hetkellä epävirallisessa pakolaisleirissä ...
Lue lisää
Pieni Neema saa apua hyeenahyökkäyksessä saamiinsa vammoihin
Kolmivuotias Neema oli mennyt kotikylässään majaan sateensuojaan, kun hyeena hyökkäsi hänen kimppuunsa. Tapaturma on hirvittävä ...
Lue lisää
”MAF on ainoa ambulanssimme”, kertoo terveydenhuollon työntekijä Titus Yabua Papua-Uudesta-Guineasta
Titus Yabua tekee kutsumustyötään terveydenhuollon parissa omassa kotikylässään Papua-Uuden-Guinean Dodomonassa. Nähtyään kylänsä väen menehtyvän hoidettavissa ...
Lue lisää
MAF Suomi keskittää valtakunnallisen toimintansa Mikkelin lentoasemalle
Suomen Lähetyslentäjät ry eli MAF Suomi on muuttanut Mikkeliin ja keskittää valtakunnallisen toimintansa Mikkelin lentoasemalle. Muutoksella MAF ...
Lue lisää
Soitto MAF:lle pelasti väkivaltaisen ryöstön uhriksi joutuneen nuoren miehen
Tahiana oli palaamassa illalla kotiinsa Madagaskarin länsiosassa sijaitsevaan syrjäiseen Ambatomaintyn kylään, kun hänet ryöstettiin väkivaltaisesti. ...
Lue lisää
”Jos MAF ei olisi täällä, hän olisi todennäköisesti kuollut”
Eteläsudanilaisen Monikan silmistä näkee, että hän on hyvin huolissaan vauvansa selviämisestä. Nyandit-vauva on tuotu lastensairaalaan ...
Lue lisää
Tonjara, 8, sai uutta itseluottamusta huulihalkion korjausleikkauksesta
MAF lentää kerran vuodessa tiimin lääkäreitä Madagaskarin pääkaupungista Antananarivosta syrjäiseen Sahakevon kylään. Rentouttavan lomailun sijaan ...
Lue lisää
Lennot mahdollistavat koulunkäynnin Papua-Uuden-Guinean Wanakipassa
Wanakipa on syrjäinen kylä Helan maakunnassa Papua-Uudessa-Guineassa. Matka Wanakipasta lähimpään kaupunkiin kestää 2 päivää, ja ...
Lue lisää
Denguekuume oli viedä pienen pojan hengen Itä-Timorissa – lentokone toi toivon
Nelivuotias Genovio on kotoisin Itä-Timorin syrjäisestä Malianasta. Hänen perheeseensä kuuluu äiti, isä ja neljä vanhempaa ...
Lue lisää
Täydellinen ajoitus pelasti Neeman ja vauvan
MAF:n suomalainen lentäjä Peter Griffin lähti toukokuussa tavanomaiselle lentosafarille Arushasta Malamboon. Tällaisilla safareilla MAF kuljettaa ...
Lue lisää
MAF mukana Guinean tuhoisan bussiturman pelastusoperaatiossa
MAF:n lentokone osallistui suureen kansalliseen pelastusoperaatioon järkyttävän bussi-onnettomuuden jälkeen, jossa kuoli 16 ihmistä ja yli ...
Lue lisää
15 minuutin lento pelasti vauvan ja äidin
Marcia Pereira de Sousa asuu Itä-Timoriin kuuluvan Atauron saaren eteläpuolella, syrjäisessä Macadadissa. Siellä ei ole ...
Lue lisää
Ilta-Sanomat: Suomalainen Peter Griffin yritti pelastaa kolme harvinaisista oireista kärsinyttä vauvaa – näin kävi
Ilta-Sanomat haastatteli MAF:n lähetyslentäjää Peter Griffiniä operaatiosta, joka päättyi surullisesti, vaikka kaikki tekivät voitavansa. Jutussa ...
Lue lisää
ZeroAvia
The 6th International Ecological and Electric Aviation Conference, March 6, 2024
Aviation technology responds to the challenges of climate change. Renewable aviation fuels, ecological and electric ...
Lue lisää
MAF:n lento pelasti pienen Williamin sydämen
Seitsemänvuotiaan Williamin lempipuuhiin kuului leikkiminen ja jalkapallon pelaaminen kavereiden kanssa, kunnes hän eräänä päivänä tuli ...
Lue lisää
MAF:n lentojen avulla ehkäistään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
Papua-Uudessa-Guineassa arviolta 1,5 miljoonaa naista joutuu pahoinpitelyn uhriksi joka vuosi. Yleisimmin kyse on lähisuhdeväkivallasta. Myös ...
Lue lisää
Nuorten Peltilintu-leiri oli kesän kohokohta
Peltilintu-ilmailuleiri järjestettiin tänä kesänä 17:nnen kerran. Tuulikki-Vampulan lentokentälle kokoontui kuuden päivän ajaksi 23 ilmailusta kiinnostunutta nuorta ...
Lue lisää

Mission Aviation Fellowship – MAF Norge
Postadresse: Mission Aviation Fellowship, Postboks 90, 0101 Oslo
Besøksadresse: Dronningens gate 25, 0154 Oslo

Gavekonto: 7058.63.60610 Organisasjonsnummer: 980421899

MAF Norge er godkjent av Innsamlingskontrollen