Eteläsudanilaisen Monikan silmistä näkee, että hän on hyvin huolissaan vauvansa selviämisestä. Nyandit-vauva on tuotu lastensairaalaan Tonjiin. Vauvan pää on kasvanut suureksi johtuen hydrokefaliasta, oireyhtymästä, joka aiheuttaa nesteen kertymistä aivokammioihin. Ilman leikkausapua lapsi ei eläisi pitkään. Nyandit tulisi pian siirtää tutkittavaksi Etelä-Sudanin pääkaupunkiin Jubaan, josta hänet myöhemmin lennettäisiin leikkaukseen Ugandaan.
Evakuointi lentokoneella on pienen potilaan ainoa mahdollisuus päästä Jubaan. Niinpä Etelä-Sudanissa palveleva MAF:n lentäjä Iisakki Saari sai tehtäväkseen lentää Nyandit pääkaupunkiin. Lento oli samalla Iisakin ensimmäinen sairasevakuointilento. Vauvan päänsisäisen paineen vuoksi lento täytyi lentää mahdollisimman matalalla.
– Teen parhaani, että lentokorkeutemme ei ole liian korkea vauvan terveyden kannalta ja että saavumme Jubaan mahdollisimman nopeasti, Iisakki kertoi ennen lentoa.
Hyvin sujuneen lennon jälkeen Nyandit-vauva pääsi Jubassa vammaisille lapsille tarkoitettuun Usratuna-kuntoutuskeskukseen, jossa hänelle tehtiin lääketieteellinen arviointi ja lähete leikkaukseen Ugandan CURE-lastensairaalaan. Vajaan viikon Jubassa olon jälkeen MAF:n lentäjä Dave Forney lensi Nyanditin ja Monikan sekä kahdeksan muuta hydrokefaliaa tai selkärankahalkiota sairastavaa lasta äiteineen Ugandaan leikkaushoitoon.
Potilassuojan vuoksi lähetyslentäjät eivät yleensä saa tietää, miten heidän lentämilleen potilaille käy lennon ja hoidon jälkeen. Tällä kertaa lentäjämme Iisakki sai kuitenkin iloisia uutisia – Nyanditin leikkaus Ugandassa oli onnistunut hyvin ja hän oli palannut Juban kuntoutuskeskukseen saamaan jälkihoitoa. Iisakki sai tehtäväkseen lentää vauva Monika-äitinsä kanssa takaisin Jubasta Tonjiin. Iisakki oli hyvin kiitollinen saadessaan lentää heidät kotiin:
– Saan paljon voimaa siitä, kun saan omin silmin nähdä, miten voimme auttaa näiden ihmisten elämää. Esimerkiksi tämä pieni tyttö, jonka lensimme – jos MAF ei olisi täällä, hän olisi todennäköisesti kuollut. – Sain nähdä, että äiti oli helpottunut ja iloinen ja jopa vitsaili hieman ennen paluulentoa. Kaikki oli mennyt niin hyvin, Iisakki kertoo hymyillen.




















