MAF:n suomalainen lentäjä Peter Griffin lähti toukokuussa tavanomaiselle lentosafarille Arushasta Malamboon. Tällaisilla safareilla MAF kuljettaa sairaanhoitajista koostuvan tiimin Tansanian syrjäseuduille tarjoamaan perusterveydenhuollon palveluita, kuten rokotuksia ja neuvolaseurantaa äideille ja vauvoille.
Peterin suunnitelmat saivat kuitenkin tällä kertaa odottamattoman käänteen – Malambossa vastassa oli viimeisillään raskaana oleva äiti, joka oli tuotu paikalle kriittisen tilansa vuoksi. Neema-nimisen naisen oli määrä synnyttää, kun ilmeni komplikaatioita, joiden vuoksi hän tarvitsi kiireellistä erikoissairaanhoitoa itsensä ja vauvan pelastamiseksi.
Peter poisti nopeasti koneesta oikeanpuoleiset istuimet tehdäkseen tilaa pehmeälle alustalle, jolle Neema saatiin turvallisesti makuulleen. Peter lensi äidin Loliondon kaupunkiin, josta hänet vietiin ambulanssilla läheiseen Wasson sairaalaan. Maantietä pitkin matka Loliondoon olisi kestänyt kuusi tuntia ja äidin kriittinen tila huomioon ottaen se olisi voinut kestää liian kauan. Lentomatkaan meni sitä vastoin vain kaksikymmentä minuuttia.
Peter sai myöhemmin kuulla hyviä uutisia – vauva oli syntynyt keisarinleikkauksella onnistuneesti.
– Vauva syntyi turvallisesti, ja sekä äiti että vauva ovat turvassa ja terveitä, Peter kertoo.
MAF:n Tansanian maajohtaja Stewart Ayling iloitsee siitä, että MAF:n kone oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan:
– Tämän sairaankuljetuslennon ajoitus oli täydellinen: satuimme Malamboon juuri sinä päivänä, kun tämä äiti oli synnyttämässä. Jos he olisivat soittaneet meidät apuun ja olisimme olleet silloin jossain muualla, he eivät ehkä olisi selviytyneet.
Myös paluumatkaan liittyi täydellinen ajoitus: Peter oli jälleen lentämässä Malambossa samana päivänä kun Neema ja Priscilla-nimen saanut tyttövauva pääsivät sairaalasta, joten he pääsivät MAF:n lennolla takaisin kotiin muutaman päivän sairaalassaolon jälkeen.




















